tiistai 17. kesäkuuta 2014

Matkalla Osakassa 5/7

SUNNUNTAI 25.5.

Sunnuntaina suuntasimme nokkamme kohti Kiotoa. Kiotoon pääsee monella eri tavalla eri linjojen avulla. Me käytimme Rapid Service Lineä, millä kestää 24-40min, riippuen linjasta, päästä Kiotoon. Kioton asema oli aika selkeä, kun osasi suunnistaa viittojen avulla.

Päätimme mennä heti Toei Kyoto Studio Parkiin, mikä oli muutaman pysäkin päässä Kioton keskustasta. Teemapuisto on rakennettu Edon aikakaudella ja siellä pääsee kävelemään muinaisen Japanin lavasteissa. Menimme Uzumasan asemalle, mistä oli selkeät tien viitat teemapuistoon. Päivä oli todella lämmin, yksi lämpimimmistä päivistä, ja lämpötila oli 30 asteessa. Löysimme teemapuiston ja maksoimme sisään ¥2200.



Teemapuisto oli todella hieno. Siellä oli pahviukkeleita, mihin voi laittaa oman päänsä ja ottaa kuvan itsestään ninjana, samuraina tai tavallisena kaduntallaajana. Teemapuistossa oli erilaisia nähtävyyksiä, joista suurin osa oli ilmaisia. Tietyt nähtävyydet maksoivat ¥500, mikä ei todellakaan ollut suuri hinta.


Kävimme muun muassa kauhutalossa, mikä oli oikeasti todella pelottava. Kauhutalossa oli teemapuiston omia työntekijöitä eli aina ei tiennyt, oliko kyseessä nukke vai lähtikö nukke liikkumaan ja paljastui työntekijäksi. Talossa oli paljon erikoistehosteita, mitkä elävöittivät kokemusta. Ehkä pelottavin kauhutalo, missä olen ollut. Toinen maksullinen paikka, missä kävimme, oli trick art talo, missä otimme erilaisia optisia harhoja esittäviä kuvia.


Menimme myös katsomaan esitystä, missä yhdistyi hienot erikoistehosteet, millä esiteltiin ninjaliikkeitä. Esitys oli japaniksi mutta silti pysyimme jotenkin kärryillä, mitä esityksessä tapahtui. Se oli täynnä komediaa ja hahmot ja liikkeet olivat tehty todella stereotyyppisellä tavalla.




Teemapuiston lavasteet itsessään olivat todella hienoja. Siellä pystyi tutustumaan punaisen valojen alueeseen, kylpypaikkoihin, teehuoneisiin ja kaikkeen, mitä voi muinaisen japanin aikana olettaa siellä olevan.







Tämä merihirviö pärski vettä ja meni myös välillä veden alle.

Lasten osiossakin oli pakko käydä!


Aluksi huvitti mutta myöhemmin tajusin sen olevan todella kekseliästä, sillä paikalla oli todella paljon cossaajia. Sarjoista kuten Bleach, Naruto, Hakuouki, Rurouni Kenshin... todella paljon cossaajia ottamassa hahmolle sopivassa ympäristössä kuvia. Minua kyllä suretti cossaajat, sillä päivä oli todella kuuma ja voin vain kuvitella, kuinka epämiellyttävää asuissa oli.


Alueella oli toki myös palvelu, missä pystyi pukeutumaan ninjaksi, samuraiksi yms. ja kuvauttamaan itseään teemapuistossa. Siellä liikkui myös geishoja, josta saattoi ottaa kuvia yksin tai yhdessä.




Kaiken kaikkiaan teemapuisto oli ihana kokemus. Olisimme voineet olla siellä vielä pidempään mutta lähdimme takaisin keskustaan jatkamaan päiväämme Kiotossa.


Kioto Tower

Kiotossa lähdimme etsimään Teramachi Doria, mikä on vähän DenDenTownin kaltainen tie, joskin siellä oli paljon vähemmän otaku-aiheisia liikkeitä, mitä olin ajatellut. Teramachi Dorilla oli myös Nishiki Market eli paljon pikkukojuja täynnä ruokaa.





Nuo jalat liikkuivat!


Ehkä paras liike Kiotossa, eikä ollut edes Teramachi Dorilla!

Päivä Kiotossa meni todella nopeasti ja melkein teki mieli tulla vielä toiseksi päiväksi katsomaan kaikkea, mikä jäi kokematta. Olimme kuitenkin päässeet käymään kaikkialla, missä erityisesti ja välttämättä halusimme käydä. Päätimme siis jättää tarkemman Kioton tutkimisen seuraavaan matkaan!

<<

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti